Kevät on uudistumisen aikaa. Todellakin! Maaliskuu huipentui viikonloppuretkeen länsinaapuriimme Norjaan opiskelu-urakan lauettua parhain päin. Vietimme siis suomalaisporukalla riemukkaan viikonlopun Oslossa, jossa saimme hieman muistinvirkistystä siitä, miltä kevättalvi tuntuu. Lundissa on lämpötila ollut yli kymmenen jo muutaman viikon ajan (useimmiten ainakin). Uudistumisesta kertoo luonnon uudelleensyntymän lisäksi myös oman elämän kevätremontti. Laitoin tänään hakemuksen kahdelle kurssille syyslukukaudelle täällä; vielä kun Suomesta saapuvat todistukset saan lyötyä postiin voi jännittynyt odotus alkaa. Onneksi tieto hyväksymisestä/hylkäämisestä tulee jo toukokuussa. Aikamoinen prosessi olikin löytää kurssit ja selvittää voinko niitä ottaa jne. jne., mutta nyt kaikki on kristallinkirkasta :)

 

Niin, ennen Oslon riemulomaa minulla oli valtio-opin kaksi kurssiesseeseminaaria, joissa ruodittiin kaikkien esseet. Tilanne muistuttaa kandiseminaariamme. Molemmissa seminaareissa sain ihan mukavaa palautetta ja sopivaa kritiikkiäkin; ei tarvinnut mennä nurkkaan itkemään epäonnistumistaan muiden polttaessa esseetäni roviolla. Toisen kurssin arvosana tuli tällä viikolla: high pass, eli nappiin meni. Olen onnellinen siitä, sillä jonkin verran otin stressiä esseistä. Toisen kurssin arvosana antaa vielä odottaa, lienevätkö arvostelijat vielä pääsiäislomalla....Loppukevät onkin sitten ruusuilla tanssia, sillä minulla on vain yksi kurssi ja sekin ruotsia. Lisääntyneen vapaa-ajan yritän kuitenkin käyttää rakentavasti etsimällä gradukirjallisuutta ja käymällä salilla :)

 

Oslosta sen verran, että upea kulttuurikaupunki. Näimme kolmessa päivässä aimo annoksen kulttuuria, muun muassa Vigelandin patsaspuiston ja -museon, Kansallismuseon kera Edvard Munckin 'Huuto' ja Picasson teoksia, Holmenkollenin (tavallaan, oli sumuista, mut kyl me siel käytii) sekä kauniin oopperatalon, jonka erikoisuus on se, että sen katolle saa mennä ihmettelemään elämää. Upeata. Oslo oli myös kallis. Kaupungin halvin hostellikin oli tuplahintainen verrattuna moniin Keski-Euroopan kulttuurikohteisiin, ulkona syöminen ja juominen aiheuttivat välillä päänvaivaa, saitoja kun ollaan :b Mutta henkilökohtaiselta konkurssilta on vielä toistaiseksi vältytty! Niin, ja tapasimmehan me Jyväskylän likat hostellissa suomalaisen vaihtarin, joka opiskelee tällä hetkellä Belgiassa. Hänkin on Jyväskylän yliopiston opiskelija. Pieni maailma, huh? :)

Vigelandin patsaspuiston kaikki patsaat olivat ihan alasti.

Näkymä merelle linnoitukselta

Pääsiäinen kulki Skånea tutkaillessa, kiitos "Around the Sound" -lipun, jolla sai kahden päivän ajan reissata ristiin rastiin niin paljon kuin haluaa; nyt vain 249SEK. Ystad hurmasi satamallaan ja kauniilla arkkitehtuurillaan. Ostinpa eräästä galleriasta suomalaista käsitaidettakin: helsinkiläinen Sofia Enbom pitää käsityöliikettä Ystadissa. Ostin häneltä ihanan kosmetiikkalaukun (jota tosin aion käyttää harkiten, kangas on niin kaunis ja pehmeä). Ystadista etenimme Simrishamniin, joka myös satamakaupunki. Kaunis, mutta lauantai-illan laskiessa hiljenevä. Sunnuntaina matkasimme vesisateessa ensin Landskronaan, josta hyvin liukkaasti etenimme Helsingborgiin ja sieltä vielä vikkelämmin lautalla yli Helsingöriin. Kurja keli pilasi sunnuntain seikkailua ja omaa fiilistä laski vilustuminen; joka keväinen "yllätys", että huolimatta auringosta pitää pukeutua lämpimästi tai muuten vilustuu...Helsingborgiin pääsee onneksi puolessa tunnissa junalla ja sieltä lautalla 20 minuutissa ja edullisesti Helsingöriin; paikalliset kuulemma harrastavat myös "turingia" eli hengaavat jopa koko päivän lautalla syömässä ja juomassa ja pistäytyvät välillä maihin kiertelemään; kuten huomasimme: Tanskassa viinakaupat voivat olla auki myös sunnuntaisin:)

Ystadissa meren rannalla

Simrishamn hiljeni aikaisin.

These are the days of being wild. Maaliskuu oli hullu niin hauskanpidon kuin opintopaineiden kannalta. Kerron seuraavassa merkinnässä lisää rakkaasta nationistani Sydskånskasta; nyt ei jaksa eikä viitsi venyttää tekstiä. Huhtikuu olkoon edeltäjäänsä hulvattomampi, kevät pistää päätä sekaisin ja saa ihmiset puhkeamaan kukkaan, iloisiksi ja avoimiksi. Täytyy taas todeta, että täällä on aivan mahtavaa, kunpa voisin jäädä ja jatkaa tätä tarinaa :)